| Osakuntatilat |
|
ESOn tilat sijaitsevat Uudella Ylioppilastalolla Helsingin ydinkeskustassa. ESOsta on vain kivenheiton matka yliopistolle, Vanhalle ja muuhun kaupungin sykkeeseen.
Osakuntahuone Osakuntahuone on ESOn olohuone, jonka parvekkeelta avautuva näkymä Mannerheimintietä pitkin etelään on jo yksin riittävä syy liittyä ESOon. Huoneen seinille on ripustettu osakunnan edellisten inspehtoreiden ja Jean Sibeliuksen muotokuvat sekä alueen vaakunoita. Huoneessa on myös flyygeli, joka soi vielä, vaikka onkin nähnyt jo lähes kaiken mahdollisen civesten elämästä. Osakuntailtojen yhteydessä järjestettävä kahvitus on yleensä katettu osakuntahuoneeseen.
Kirjasto Kirjasto tarjoaa hyvät puitteet virallisemmallekin kokoontumiselle. Myös opiskella voi yrittää. Kirjakokoelma on vaihteleva niin aiheen kuin julkaisuvuodenkin suhteen. Pelihimoiset löytävät kirjastosta ainakin shakki- ja go-laudat Kimbleä unohtamatta.
TV- huone
TV-huone on varustettu nimensä mukaisesti TV:llä. Myös VHS-videot ja DVD-soitin löytyvät. Huoneen lehtihyllyiltä on luettavissa Helsingin Sanomat, Suomen kuvalehti, joukko muiden järjestöjen lehtiä ja tietenkin Aku Ankka.
Muut tilat"Käytävä" lähtee aulasta ja siitä pääsee keittiöön sekä ns. alakertaan, eli kirjastoon ja tv-huoneeseen. Käytävässä ovat osakunnan ilmoitustaulut. Keittiössä on perusvarustus: hella, mikroaaltouuni, kahvinkeitin, astioita ym. Jääkaappi ja pakastin ovat käytävässä. Aulassa on kolikoilla toimiva limuautomaattii. Toimistoon pääsee aulasta kääntymällä ulko-ovelta heti oikealle. Osakuntahuoneen vieressä sijaitsee juhlasali, jota käyttää tilaisuuksiinsa myös naapuriosakuntamme Varsinaissuomalainen osakunta. |



