| Laulukirjaprojekti 2012 |
|
PANEM ET CIRCENSES VI
Osakunnan laulukirjahanke etenee vauhdilla, ja uusi laulukirja julkistetaan Uusmaalaisten laulun ensiesityksen 100-vuotispäivänä 21.4.2012. Nyt on kaikilla ESOn jäsenillä ja senioreilla vielä yksi mahdollisuus vaikuttaa laulukirjan sisältöön ja saada samalla oma nimensä mukaan kirjaan: seuraavien kahden viikon aikana on kaikilla halukkailla mahdollisuus tarjota valitsemansa laulu uudesta kirjasta pientä korvausta vastaan.
Alustava laululista
Alla siis alustava lista uuteen laulukirjaan tulevista lauluista aakkosjärjestyksessä – laulukirjatyöryhmä kuitenkin pidättää oikeuden muutoksiin! Osaa kirjan lauluista ei anneta yksityishenkilöiden tarjottavaksi, ja nämä on merkitty listaan. Kun joku varaa tietyn laulun itselleen tarjottavaksi, pyritään myös tieto tästä päivittämään listaan mahdollisimman reaaliaikaisesti. Lauluja voi varata ylläolevien ohjeiden mukaisesti. Abu, abu Aikonut niin usein Aikuinen nainen Ajetaan tandemilla All my loving (VARATTU) Alla sorters punsch Apteekissa Apteekkikärpänen Aqua vera Auld Lang Syne Aurinko Autiotalo Bibesko Brännvin, vatten Chevaliers de la table ronde Civis maita kiertelee Crambamboli Dance macabre De brevitate vitae (VARATTU) De värmländska brukstraditioner (EI VOI TARJOTA) Den saken Dirlandaa à la ESO Dom som är nyktra Drunken sailor Du gamla, du fria (EI VOI TARJOTA) Eessäs snapsilasi Eesti hümn (EI VOI TARJOTA) Eesti napsuviis Ei ole punssia lasissani Ein prosit Eino Leinon juomalaulu ESOlle (VARATTU) ESO-laulu (EI VOI TARJOTA) ESO-sången (EI VOI TARJOTA) Eurovision juomalaulu Finland är Finland Finlandia (EI VOI TARJOTA) Fjärran han dröjer Främling Gubben Noak Gäddan och spriten Gör mig till finlandssvensk Halvankaren Hauki ja viina Hei vahtimestari Hei viinaveikot Helan går Henkilökuntaa Hilu-hilu Holvikirkko Hopeinen kuu Hyvät ystävät Här är gudagott att vara Härjarvisan Höstvisa I Östra Finlands skogar In München steht ein Hofbräuhaus Internordiskt Intian Q Jag gillar punschen Jag har aldrig var’t på snusen Jag tror, ja tror på sommaren Jallutähti (VARATTU) Jesus-soldat Jos (e)ukkosi kieltää (VARATTU) Jos sais kerran reissullansa Joulu on taat Jouluaattona kännissä Joulupukki Juodaan viinaa Jääkärimarssi (EI VOI TARJOTA) Kaanon-kaanon Kaikki Stadin kundit (VARATTU) Kaks kisälliä Kalliolle, kukkulalle Kalmarevisan Katupoikien laulu Ken on fuksi Keväthuumaus Kolmatta linjaa (VARATTU) Kolmospullo / Pörrösydän Kord olin ma röövlite pealik Koskenkorva Kotikalja Kotimaani ompi Suomi (EI VOI TARJOTA) Krambambuli (VARATTU) Krapularyyppy Krokotiili Genan syntymäpäivä Kui on tudeng reisi peal Kuka helvetti Kulkurin valssi Kultainen nuoruus Kuplajuoma Kuubalainen serenadi Kuusipuu Lasien kimmeltäessä Laulu oravasta Laulu Suomesta (EI VOI TARJOTA) Laulu Uudelle Lemsjöholmsvisan Leukojen välliin Lippulaulu (EI VOI TARJOTA) Lisää viinaa Liten barnvisa Livet är härligt (VARATTU) Lobster and spirits Maamme (EI VOI TARJOTA) Maisteri Sinnemäen juomalaulu Malmin hautausmaa Me elu jääb mõistmata Mera brännvin Mera män Metsämiehen laulu Minne Minun juomani kossu on Minun kultani kaunis on Minä rakastan turkulaisia Montgomeryn veljekset Måltids-sång Månen og studenten (EI VOI TARJOTA) Måsen Mäntsälä mielessäin Mörri-Möykyn pullo Niin minä neitonen Nisti ja nööri No, onkos tullut kesä Norges skaal (EI VOI TARJOTA) Nuoruustango (VARATTU) Nylänningarnas marsch (EI VOI TARJOTA) O, gamla klang- och jubeltid (EI VOI TARJOTA) Oi niitä aikoja Oi, aika vanha kultainen (EI VOI TARJOTA) Olven kunniaksi (VARATTU) Om cyckling Oman kullan silmät On neidolla punapaula Oodi ilolle (EI VOI TARJOTA) Oolannin sota Oon nuori Osakunnan puurojuhla Osakunnan rapujuhla Paavi ja sulttaani Paratiisi Pas de quatre Pea õitsvad lilled Pensionärens supvisa Perryvodkajoiku Pieni fuksilaulu Pohjaan siis Porilaisten marssi (EI VOI TARJOTA) Portsarin elämää Punschen kommer Päivänvalo koittaa R-A-K-A-S Rappuset Rapu Rapulauluja Rapumaa Rehtori Raivion juomalaulu Reinin viiniä Rhenskt Bläckert Ritarit nuo pyöreän pöydän Rohkem viina Romanssi (VARATTU) Rosvo-Roope Rullaati (VARATTU) Rückblick eines Alten Burschen (EI VOI TARJOTA) Ryyppää ryyppää Saaremaa valss (VARATTU) Saarenmaan valssi Santa Lucia Sata salamaa Satumaa Seitsemän miehen voima Sibboborna Sika SIK-hymni (EI VOI TARJOTA) Sinisiä, punasia ruusunkukkia Sista punschvisan Skumpalle ja shampanjalle Skånska nationernas madavisa (EI VOI TARJOTA) Snapsikallio Solen (VARATTU) Stadin kundi Stadin kundin kaiho (VARATTU) Stockholms nations sang (EI VOI TARJOTA) Strunt i sorger Suomen laulu (EI VOI TARJOTA) Svärmor Så'nt är livet Sörnai gusha (VARATTU) Taivas on sininen ja valkoinen Tartu marss (EI VOI TARJOTA) Teadus, noorus, isamaa (EI VOI TARJOTA) Teinilaulu (VARATTU) Teletappien juomalaulu Tonttujen jouluyö Tonttu-ukot Tontun osakuntayö Toti Tupakka, viina ja villit naiset Täna me liigume Tänään otetaan Tääll' on jumalaista olla VARATTU Ukko Nooa Unkarin viiniä Uusimaa (EI VOI TARJOTA) Uusmaalaisten laulu (EI VOI TARJOTA) Varpunen jouluaamuna Vesipoikien marssi Viidestoista vuosi Viina painaa Viinaa, vettä (VARATTU) Vila vid denna källa Viljaviinaa Vodka ach vodka Värmlandsvisan (EI VOI TARJOTA) Yksi ruusu on kasvanut laaksossa Yliopistoinnovaatio (VARATTU) Ylioppilasriemua YMCA Ystävä sä snapsien Öl öl öl Ölvisan Ølvise |